Ranskan instituutin tukema elokuvafestivaali Espoo Ciné järjestetään 23.8.-1.9.2024. Kuten aiempinakin vuosina, löytyy tänäkin vuonna festivaalin ohjelmistosta runsas määrä korkealaatuisia ja sykähdyttäviä ranskalaiselokuvia. Vaikka suurin osa festivaalin 23:sta Ranskassa kokonaan tai osittain tuotetuista elokuvista julkaistaan vasta 1.8., tässä joitain ranskalaispoimintoja festivaalin ennakkojulkaisuista.
Borgo (2023)
Stéphanie Demoustierin ohjaama elokuva Borgo kertoo 32-vuotiaasta vanginvartijasta Melissasta, joka muuttaa Korsikalle puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa. Ranskalaisen rikosdraaman pääosassa loistaa nouseva tähti Hafsia Herzi.
Meanwhile on Earth (2023)
Jérémy Clapinin scifielokuvassa Meanwhile on Earth ollaan avaruusolentojen maailmassa. Elokuvan päähenkilö on 23-vuotias Elsa, jonka veli on kadonnut kolme vuotta aikaisemmin avaruusmatkalla. Nuoren katoaminen on jättänyt jäljen paitsi yhteisöön myös Elsaan, jonka elämä on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Yllättäen tuntemattoman elämänmuodon edustaja ottaa kuitenkin yhteyttä Elsaan ja kertoo pystyvänsä palauttamaan veljen takaisin maan pinnalle. Videokuvaa ja animaatiota yhdistelevä, visuaalisesti hurmaava elokuva käsittelee pohjimmiltaan surua ja ikävää: rakastamamme ihmiset jäävät elämään meissä, vaikka he fyysisesti olisivatkin poissa.
Daaaaaali! (2023)
Quentin Dupieux’n ohjaama Daaaaaali! on surrealistinen komedia, jossa Salvador Dalína viiksiään heiluttelee peräti kuusi eri näyttelijää. Mr. Oizo -nimellä dj-keikkojakin vetävä Dupieux on noussut nopeasti kulttimaineeseen, ja hänen viimeisin elokuvansa The Second Act avasi tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlat.
Bye Bye Tiberias (2023)
Dokumentaristi Lina Soualemin ohjaama Bye Bye Tiberias kertoo palestiinalaisen näyttelijän Hiam Abbasin (mm. Succession) tarinan. Soulemin äiti Abbas hylkäsi parikymppisenä kotinsa, Palestiinassa sijaitsevan Deir Hannan kylän, luodakseen uraa näyttelijänä Euroopassa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Soulaem vie Abbasin takaisin lapsuuden kotikylään aikeenaan selvittää, miksi äiti aikoinaan lähti pois Palestiinasta. Äiti-tytär-reissun materiaalista, vanhoista kotivideoista sekä arkistomateriaalista koottu dokumentti kertoo paitsi Soualemin perheen, myös laajemmin palestiinalaisten naisten tarinaa ylisukupolvisesta naisnäkökulmasta käsin. Elokuvan tuotantomaat ovat Ranska, Belgia, Palestiina ja Quatar.
Festivaalin koko ohjelma julkaistaan 1.8. Espoo Cinén kotisivuilla. Seuraa viestintäämme somessa saadaksesi kattavan käsityksen festivaalin ranskalaistarjonnasta.